Palveluryhmä: Koulutus

Tähän listautuvat kaikki sisällöt, joille on merkitty palveluryhmäksi koulutus. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta koulutukseen liittyvää sisältöä.

Vantaan liikkuva opiskelu

Hanke

Hanke edistää toisen asteen oppilaitosten hyvinvointia ja opiskelukykyä lisäämällä aktiivisuutta tukevaa toimintakulttuuria oppilaitoksissa.

Urbaania kasvua (UIA)

Hanke

Hankkeessa kehitetään yrityksille uudenlaisia GSIP-malliin (Growth and Social Investment Pacts) perustuvia kasvudiilejä.

Roboboost

Hanke

Roboboost-hanke vastaa työelämän ja oppilaitosten koulutustarpeeseen robotiikan ja sen oheisteknologioiden alalla.

Oikeus osata - vertaansa vailla

Hanke

Oikeus osata - vertaansa vailla, verkostot johtamisen tukena hankkeen tavoitteena on tukea johtamisen rakenteita.

LARK - kohti huippulaatua

Hanke

Hankkeen tavoitteena on koulutuksen kokonaisvaltaisen laadunhallinnan kehittäminen ja henkilöstön suunnitteleman prosessikartan mukaisten osa-alueiden laadun varmistaminen.

Keskeyttämisestä kohtaamiseen

Hanke

Keskeyttämisestä kohtaamiseen – ESR-hankkeen tavoitteena on vähentää opintojen keskeyttämistä Varian ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa.

Hoiva-avustajasta lähihoitajaksi

Sisältösivu

Koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille hoiva-avustajille, jotka haluavat lähihoitajaksi. Koulutus sisältää suomen kielen opetusta.

Keittiöapulaisen koulutus

Sisältösivu

Kiinnostaako työ ravintolassa tai ammattikeittiössä? Keittiöapulaisen koulutus antaa perusvalmiudet ravintola- ja catering-alan työtehtäviin sekä vahvistaa suomen kielen taitoasi.

Tikkurilan suuralue

Ajoneuvoalan ammattitutkinto

Palvelu

Koulutus on tarkoitettu auton huolto- ja korjaustehtävissä työskenteleville, joilla on autoalan perustutkinto suoritettuna tai riittävä työkokemus alalta.

Taas joku digijuttu -Workseed on hyvä juttu!

Blogi Digivaria

Rakennusala on ollut alusta saakka mukana Varian OPA-välineen kehittämisessä omaan tutkintoonsa sopivaksi. Käytössä on Workseed.