Palveluryhmä: Koulutus
Tähän listautuvat kaikki sisällöt, joille on merkitty palveluryhmäksi koulutus. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta koulutukseen liittyvää sisältöä.
Vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutus
Koulutuksen tavoitteena on, että osatutkinnon suorittaneella henkilöllä on valmiudet työskennellä vartijana ja järjestyksenvalvojana. Koulutuksen jälkeen voit työskennellä metrossa, junassa, kauppakeskuksessa, kaupassa yms.
Sähkön opiskelijat pääsivät yritysvierailulle ABB:n Porvoon-tehtaalle
Kävimme sähkön luokan kanssa yritysvierailulla ABB:n Porvoon asennustuotteet -tehtaalla 24.5.2022.
Terveydenhoitajalle pääsee kesälomallakin
Opiskeluterveydenhoitajat ovat heinäkuussa tavattavissa Kesäterkkari-vastaanotolla.
Kevään kansainvälisyyskuulumiset
Näin pandemian jälkeen rajojen avautuessa on alkanut kansainvälisyystoiminnan puolella olla myös kiirettä ja vipinää.
The Future VET-teacher projektin työpajat
The Future VET-Teachers - Erasmus+ projektissa on mukana Varian lisäksi oppilaitoksia Belgiasta, Latviasta ja Iso-Britanniasta.
Rakennusalan opintomatka Hollantiin
Rakennusalan opettajat matkustivat maaliskuussa Hollantiin tapaamaan ja tutustumaan paikallisiin alan oppilaitoksiin.
Vocational qualifications
Varia offers vocational qualifications and study units in English for students looking to develop practical skills and build a career in Finland. Explore our programmes and find the option that matches your goals, interests and previous experience.
Laadun kehittäminen ja vastuullisuus
Vantaan ammattiopisto Variassa tehdään laatutyötä opiskelijoiden ja sidosryhmien eteen.