Parhaat vinkit: näin pääset opintojen alkuun!

Blogi Varia

Asiasanat

KoulutusOpiskelijat

Varian opiskelijana sinulla on mahdollista saada monenlaista erilaista tukea opintojesi eri vaiheissa.

Sisältö

Uudelle opiskelijalle

  1. Uuden opiskelijan ottavat Variassa vastaan tuutor-opiskelijat, jotka auttavat eri alojen käytännöasioissa ja vinkkaavat opintojen alkuun. Osassa Varian toimipisteitä ovat tuutorit mukana koulusuunnistuksissa ja ryhmäytyksissä.
  2. Tuutoreiden lisäksi apua tarjoaa ryhmävastaava, joka jakaa ryhmälleen mm. verkkotunnukset ja esittelee opinnoissa käytettävät järjestelmät.
  3. Jo näitä ennen opiskelija on kuitenkin suunnitellut opiskelujensa sisältöjä yhdessä oman alansa opinto-ohjaajan kanssa.

Tuutorit ja opettajat vihjaavat sinulle kurssien aluksi, mistä voisit hankkia oppikirjoja vähän edullisemmin kierrätettynä tai esimerkiksi aiempien vuosien opiskelijoilta. Jos opiskelet sosiaali- ja terveysalaa, kannattaa liittyä facebook-ryhmään ”Varian sosteri”. Lisäksi Aviapoliksen opiskelijoille on oma Facebook-ryhmä ”Varia Aviapolis”, jossa vinkataan mm. alan työmahdollisuuksista.

Hius-, rakennus-, lentokoneasennus-, sosiaali- ja terveys- sekä logistiikan alan opiskelijana kannattaa tutustua Varian uudelle opiskelijalle -sivustoon jo hyvissä ajoin ennen opiskelujen alkua: http://www.sivistysvantaa.fi/varia/artikkelit/opiskelu/tukeaopiskeluun/uudelleopiskelijalle.html

Terveys- ja hyvinvointi

Varian opiskelijana pääset käyttämään kaupungin hammaslääkäri- ja terveydenhoitopalveluja maksutta – myös kesäisin ja esimerkiksi armeijan terveystarkastuksen voi tehdä näiden palvelujen kautta. Lisäksi jokaisessa toimipisteessä päivystää terveydenhoitaja. Myös psykologin juttusille on mahdollista päästä samoin kuin kuraattorin, erityisopettajan ja kirkon työntekijän puheille.

Tuet ja etuudet

Varian opiskelijana voit hankkia opiskelijakortin tai muita todistuksia, jotka oikeuttavat opiskelija-alennuksiin mm. julkisessa liikenteessä. Jos sinulle kuitenkin jää esimerkiksi etuuksiin tai muuten opiskeluun liittyviä kysymyksiä, neuvotaan sinua opintotoimistossa, jollainen löytyy jokaisesta toimipisteestä. Tarkempia tietoja opintotoimistoista .

Kaksoistutkintoon apua

Kaikissa Varian toimipisteissä on useita kertoja viikossa harjoituspajoja, joissa voit tehdä lukiokurssien tehtäviä. Näissä harjoituspajoissa on mukana Varian opettajia, jotka auttavat sinua ainakin matematiikan, englannin ja äidinkielen tehtävissä. Lisäksi jokaisessa toimipisteessä on kerran viikossa lukiopaja, jossa voi lukiopajan vetäjän kanssa suunnitella opintoja ja keskustella kaikesta lukio-opintoihin liittyvästä. Sotungin etälukion opinto-ohjaajat ovat tukenasi jo opintojen suunnitteluvaiheessa. He huolehtivat, että taakkasi ei nouse liian suureksi!

Yrittäjyyteen tukea

Ensi lukuvuonna Variaan tulee joka toimipisteeseen (Hiekkaharjuun kaksi) yrittäjyysopettaja, joka päivystää tiettynä päivystysaikana kerran viikossa. He tukevat mm. opiskelijoiden Vuosi yrittäjänä -toimintaa ja tsemppaavat opiskelijoita yrittäjyyspolulla.

Valma ja Valman tukipalvelut

Valman eli ammatillisiin opintoihin valmistavan koulutuksen tavotteina on oman alan löytäminen ja elämänhallinta. Valmalle voi tulla, jos ei yhteishaussa ole saanut opiskelupaikkaa tai opiskelut eivät suju perustutkinto-opiskelussa haluamallasi tavalla. Valmalla voi myös korottaa joitakin perusopetuksen arvosanoja. Lisäksi Valmalla on mahdollista tehdä tutustumisia eri oppilaitoksiin (koulutuskokeilu).

Valmalla on kaksi nuoriso-ohjaajaa, jotka auttavat ja neuvovat mm. työpaikalla tapahtuvan oppimisen suhteen ja yhteishakuun liittyvissä asioissa.

Teknistä tukea

Variassa voi opiskella tieto- ja tietoliikennetekniikkaa ja siksipä Varian opiskelijoille on tarjolla paljon tukea teknisissä ongelmissa. Jokaisessa toimipisteessä päivystää joka päivä ICT- ja elektroniikka-asentajaksi opiskelevia opiskelijoita, joilta voi käydä kysymässä esimerkiksi tietokoneongelmiin liittyen.

Muuta mukavaa

Varsinaisten tukipalvelujen ja -toimien lisäksi Variassa kannustetaan yhteisöllisyyteen myös monin muin eri tavoin, jotta kaikki Varian opiskelijat voisivat hyvin. Voit esimerkiksi liittyä opiskelijakuntaan ja tutustua sitä kautta muiden alojen opiskelijoihin ja vaikuttaa Varian toimintaan.

‍Jos olet mieluusti tekemisissä nuorten kanssa, kannattaa ryhtyä tuutoriksi, jolloin Varian toimintaa pääsee esittelemään erilaisiin tapahtumiin ja neuvomaan uusia opiskelijoita opintoasioissa. Varian tuutorit esittelevät sinulle toimintaansa jo varhain opintojesi alussa, jotta pääset mukaan toimintaan heti alusta asti niin halutessasi.

Jos sinua kiinnostaa musiikki ja bänditoiminta, voit liittyä seurakunnan vetämään bändiin, joka esiintyy Varian joulujuhlakiertueella. Kaikki tämä toiminta on mahdollista sisällyttää opintoihin, sillä toiminnasta saa opintopisteitä.

Opiskelijalle tärkeitä yhteystietoja:

• Opinto-ohjaajat

• Opiskelijahuolto (sivulta löytyvät terveydenhoitajien, kuraattorien, psykologien ja erityisopettajien sekä kirkon työntekijöiden yhteystiedot)

Lisätietoja osoitteesta: http://www.sivistysvantaa.fi/varia/artikkelit/opiskelu/tukeaopiskeluun.html

Avainsanat

VariaOpiskeluToisen asteen koulutus