Varia on liittynyt kansainvälisiin verkostoihin EfVET:iin ja Netinvetiin

Uutinen

Asiasanat

KoulutusOpiskelijat

Varia on liittynyt kahteen kansainväliseen ammattillisen koulutuksen kehittämisverkostoon.

1. EfVET-foorumi on laaja eurooppalainen ammatillisen koulutuksen kehittämisyhdistys, jonka jäseniin kuuluu ammatillisia oppilaitoksia sekä tutkimuksen ja työelämän edustajia. Jäseniä on yhteensä 220 ja he edustavat 35 eri Euroopan maata. EfVET-foorumi mahdollistaa sekä sen jäsenten välisen yhteistyön että kanavan EU:n ammatillisen koulutuksen ajankohtaisiin ja strategisiin aiheisiin. Foorumin jäsenyys tarjoaa Varialle mahdollisuuden osaamisen kehittämiseen, toiminnan ja koulutuksen kehittämiseen ja vertailuun sekä hyvien käytäntöjen benchmarkkaukseen. Lisätietoja

2. Netinvet on logistiikan ja liiketalouden alan verkosto. Verkosto keskittyy erityisesti kansainvälisiin projekteihin sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan ulkomaanjaksoihin. Verkostoon kuuluu yhteensä 79 koulutuskeskusta tai ammatillista oppilaitosta 13 eri Euroopan maasta. Lisätietoja Netinvetin verkkosivuilta.

Molemmissa verkostoissa järjestettiin vuosikokous viime syksynä, joihin osallistuimme aktiivisesti. Netinvetin hybridimuotoiseen vuosikokoukseen Pariisissa osallistui kaksi opettajaa logistiikasta, ja he kävivät samalla matkalla myös vierailulla Pariisin lähistöllä sijaitsevassa oppilaitoksessa, jossa he pääsivät tutustumaan logistiikan alan opetukseen. Vastaanotto oli erittäin lämmin, ja muutoinkin vuosikokouksesta saatiin hyviä kontakteja ulkomaanjaksojen järjestämiseen.

On ollut mielenkiintoista verkostoitua koko Euroopan laajuisiin verkostoihin ja tutustua mm. kansainväliseen ammatillisen koulutuksen kehittämisyhteistyöhön. Odotamme mielenkiinnolla jatkoa!

EfVET-foorumiin osallistuu ensimmäisenä alana Variasta matkailuala, sillä verkosto on luonut matkailualan opettajille keskinäiseen verkostoitumiseen ja hyvien käytäntöjen vaihtamiseen työryhmän.

Lisätietoja: Kansainvälisten asioiden koordinattori Anu Lähde@vantaa.fi

Avainsanat

KansainvälisyysVariaToisen asteen koulutusOpiskelu