Tikkurilan osaamiskampuksen oppilaitoskorttelin peruskivi muurattiin – Vantaalle rakentuu tulevaisuuden osaamiskeskittymä
Tikkurilan osaamiskampuksen oppilaitoskorttelin peruskivi muurattiin 1. syyskuuta Jokiniemessä. Oppilaitoskortteli on ensimmäinen merkittävä rakennusvaihe osaamiskampuksessa, josta rakentuu tulevina vuosina koulutuksen, työelämän, asumisen ja palvelujen kohtaamispaikka sekä uusi vetovoimatekijä Vantaalle.
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen ja kansanedustaja Nasima Razmyar asettamassa aikakapselia. Kuva: Laura Mali
Oppilaitoskortteli kokoaa saman katon alle Tikkurilan lukion, Vantaan ammattiopisto Varian sekä Vantaan aikuisopiston ja musiikkiopiston toimintoja. Tiloja tulee käyttämään noin 2 700 opiskelijaa ja 300 henkilökunnan jäsentä.
”Osaaminen on yksi kaupungin tärkeimmistä menestystekijöistä. Tikkurilan osaamiskampus kokoaa saman alueen äärelle opiskelijoita, oppilaitoksia, yrityksiä ja palveluja. Se vahvistaa kaupungin elinvoimaa ja luo uusia mahdollisuuksia oppimiselle, yhteistyölle ja kasvulle pitkälle tulevaisuuteen”, sanoo Vantaan elinvoimajohtaja Tommo Koivusalo.
Tikkurilan osaamiskampus rakennetaan vaiheittain vuosina 2024–2032. Kampukselle sijoittuu oppilaitoskorttelin ohella muutakin koulutustoimintaa, kuten korkeakoulutason opetus- ja tutkimustoimintaa sekä yrityksille suunnattuja täydennyskoulutuspalveluita. Lisäksi alueelle tulee yrityksiä, asumista, palveluita ja kulttuuritoimintaa. Tavoitteena on luoda yhteisöllinen kokonaisuus, jossa koulutus ja työelämä ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa ja jossa syntyy uutta osaamista sekä uusia yhteistyön muotoja.
Oppilaitoskortteli kokoaa oppijat ja työelämän yhteen
Oppilaitoskorttelin yhteiset tilat tukevat oppilaitosten yhteistyötä sekä opiskelijoiden, opettajien ja työelämän kohtaamisia. Tavoitteena on luoda ympäristö, jossa oppiminen ulottuu luokkahuoneiden ulkopuolelle ja eri koulutusasteet rakentavat osaamista yhdessä.
Oppilaitoskorttelin on suunnitellut Lahdelma & Mahlamäki Arkkitehdit Oy. Suunnittelun lähtökohtina ovat olleet viihtyisyys, turvallisuus ja muuntojoustavuus. Käyttäjät ovat osallistuneet suunnitteluun koko hankkeen ajan, ja toteutusta edistetään yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana.
Peruskiveen muurattiin aikakapseli
Peruskiven muurauksen yhteydessä rakennuksen rakenteisiin suljettiin ruostumaton aikakapseli. Kapseliin talletettiin muun muassa peruskirja, päivän sanomalehti, vuonna 2026 käytössä olevat Suomen metallirahat, tilaisuuden ohjelma sekä hanketta kuvaavaa aineistoa.
Peruskiven muuraustilaisuudessa puhujina olivat Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen, kansanedustaja Nasima Razmyar, Vantaan elinvoimajohtaja Tommo Koivusalo, apulaiskaupunginjohtaja Katri Kalske, arkkitehti Rainer Mahlamäki sekä YIT Rakennus Oy:n rakentamisen segmentin johtaja Peter Forssell.
Oppilaitoskorttelin on määrä valmistua vuonna 2028. Tikkurilan osaamiskampuksen rakentaminen jatkuu vaiheittain tämän jälkeen.
Oppilaitoskorttelin rakennuttaa VTK Kiinteistöt Oy.