Oppisopimus toi Viton vartijaksi Vehkalaan – nyt hän luo hyvää fiilistä ympärilleen

Artikkeli

Varia Vehkalassa työskentelevä vartija Mamadou ”Vito” Diatta tunnetaan iloisesta ja helposti lähestyttävästä tavastaan kohdata niin opiskelijat kuin henkilöstökin. Nykyiseen tehtäväänsä hän päätyi Varian ja Vantin yhteistyössä toteutetun oppisopimuskoulutuksen kautta.

Vito Vehkalan opinportailla.

Joskus elämä tuo eteen mahdollisuuksia, joita ei ole välttämättä osannut edes kaivata. Toisinaan joku toinen saattaa nähdä, että sinussa on potentiaalia paljon muuhunkin kuin siihen, missä olet juuri nyt.

Mamadou ”Vito” Diatta muutti Senegalista Helsinkiin vuonna 2009 rakkauden perässä. Uudessa kotimaassa hän opiskeli ensin suomen kieltä, ja koska nuoren perheen arjen pyörittäminen edellytti työntekoa, Vito kouluttautui laitoshuoltajaksi. Alan tehtävissä kului useita vuosia.

Työ ja uuden alan opiskelu yhdistyivät joustavasti

Reilut pari vuotta sitten Vito vaihtoi työpaikkaa ja aloitti laitoshuoltajana Vantissa. Viton esihenkilö kuitenkin näki, että hän voisi menestyä Vantissa myös muissa kuin laitoshuoltajan tehtävissä.

Selvittelyn ja keskustelujen jälkeen Vito tuli siihen tulokseen, että vartijan tehtävä voisi olla hyvä seuraava askel omalla uralla. Oppisopimuspolku avautui Vantaan ammattiopisto Varian ja Vantin yhteistyöllä.

– Oppisopimus oli hyvä valinta, koska en halunnut opiskella pitkiä aikoja. Työn ja opiskelun yhdistäminen onnistui joustavasti ja pääsin siirtymään uusiin tehtäviin melko nopeasti. Aloitin ensin vartijana Rajakylän koululla, mistä siirryin parin kuukauden jälkeen Varia Vehkalaan Antin työpariksi, Vito kertoo.

”Ihmisten kanssa työskentely sopii minulle tosi hyvin”

Vehkalassa vieraileva huomaa nopeasti, miten positiivinen ja hyväntuulinen ote Vitolla on työntekoon. Hän opastaa kävijöitä mielellään ja omien sanojensa mukaan ”käy joka paikassa häiritsemässä” myös talon omaa väkeä. Häiritsemisellä hän viittaa tapaansa jututtaa niin opiskelijoita, opettajia kuin muutakin henkilökuntaa.

– Ihmisten kanssa työskentely sopii minulle tosi hyvin. Tykkään luoda hyvää fiilistä ympärilleni, Vito toteaa.

Humoristisesta otteestaan huolimatta Vito suhtautuu työhönsä vakavasti. Vartijana vastaan tulee mitä erilaisimpia tilanteita ja toisinaan tarvitaan jämäkkää otetta. Hyvä ihmistuntemus ja tilanteidenlukutaito ovat vartijalle tärkeitä ominaisuuksia, joilla konflikteja voidaan lieventää ja jopa välttää. Vitolla on hyvä keskusteluyhteys niin opiskelijoihin kuin opettajiinkin, mikä lisää keskinäistä luottamusta.

– Pyrin aina olemaan ammattilainen ja tekemään työni hyvin, riippumatta siitä, mitä työtä teen, Vito toteaa.

Pallo hallussa myös vapaalla

Jalkapallo on ollut lähellä Viton sydäntä koko elämän ajan. Senegalissa asuessaan hän oli mukana alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa maalivahtina, ja Suomeen muuttamisen jälkeen pelaaminen jatkui 2.- ja 3.-divaritasoilla. Aiemmin hän toimi myös juniorivalmentajana, mutta päivätyön ja valmennustehtävien yhdistäminen kävi pienten lasten isälle liian raskaaksi, joten valmentaminen sai jäädä.

Vartijan työn ulkopuolella Vito tykkää viettää aikaa kavereidensa kanssa ja käydä esimerkiksi kuntosalilla.

– Ja jos ei muuta menoa ole, vietän mielelläni rauhallista aikaa ihan vain kotona, Vito toteaa.

 

Varia ja Vantti ovat kehittäneet yhteistyössä koulutuspolkuja ateria-, puhtaus-, kiinteistö- sekä aula- ja turvapalvelujen tehtäviin Vantaan kaupungille. Tutustu Vantin verkkosivuihin.

Avainsanat

Oppisopimus Turvallisuus