Uusi lukukausi on käynnistynyt Vantaalla iloisissa tunnelmissa

Uutinen

Asiasanat

KoulutusNuoretOpiskelijat

Vantaan lukioissa ja ammattiopisto Variassa on tänä syksynä aloittanut yhteensä 2691 opiskelijaa. Lisäksi uudessa tutkintoon valmentavassa TUVA-koulutuksessa aloitti 3. elokuuta 156 opiskelijaa. Uusi arki on otettu innolla vastaan.

Nuoret juttelevat.

Kuvituskuva: Sercan Alkan. Jutussa esiintyvät nuoret eivät liity kuvaan.

Ammattiopisto Variassa syyslukukausi alkoi 3.8. ja Vantaan lukioissa 11.8. Uusi koulu, uudet koulukaverit sekä opinnot voivat vaatia totuttelua. Myös rutiinien löytymisessä vierähtää hetki.

Ammattiopisto Variassa lähihoitajaksi opiskeleva Niklas Autio kertoo, että opinnot ovat lähteneet käyntiin hyvin. Varian Myyrmäen toimipisteessä uudet opiskelijat ovat päässeet tutustumaan toisiinsa ryhmäytymisleikkien muodossa. Niklaksen mielestä erityisesti uusien kaverien saaminen on ollut opintojen alkamisessa mukavaa, vaikka hänellä olikin jo ennestään paljon tuttuja Variassa.

– Odotan tulevalta lukuvuodelta erityisesti hyvinvointia ja osallisuutta koskevia kursseja sekä työssäoppimisjaksoja, joissa pääsen työskentelemään muun muassa sairaalaan, Niklas kertoo.

Fatemeh Rezaei aloitti ensimmäisen vuoden lukio-opinnot Martinlaakson lukiossa. Martinlaakson lukio ei ollut hänelle tuttu paikka, sillä hän muutti hiljattain Savosta Vantaalle. Fatemeh odottaa ensimmäisenä vuonna innolla matemaattisluonnontieteellisiä kursseja.

– Parasta tähän asti on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen. Eniten jännittää, osoittautuuko mun valinnat kurssien suhteen hyväksi. Fiilis tulevista lukiovuosista on kuitenkin erittäin innostunut, Fatemeh sanoo.

Tänä syksynä Vantaalla aloitti ensimmäistä kertaa opiskelijoita myös tutkintoon valmentavassa TUVA-koulutuksessa. TUVA-koulutus yhdistää perusopetuksen lisäopetuksen (kymppiluokka), lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen (LUVA) ja ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen (VALMA) yhtenäiseksi nivelvaiheen koulutuskokonaisuudeksi.

Puro Pulkkinen ser fram emot studierna i spanska i Helsinge gymnasium

I Vandas gymnasier och yrkesskolan Varia har 2691 nya studerande börjat studera i höst. När Puro Pulkkinen blir uppringd är han på lägerskola på Stora Lekholmen. De nya studerandena vid Helsinge gymnasium är på en tredagars lägerskola i Helsingfors skärgård för att bekanta sig med varandra, studierna och sina tutorer. Puro Pulkkinen som inlett sina studier i Helsinge gymnasium i höst har haft en trevlig studiestart. Första dagen inleddes i gassande solsken med en orientering och olika namnlekar som ordnades av tutorerna. De två första veckorna har gått snabbt.

- Det har varit intressant. Jag trodde studierna skulle ha varit tyngre.

Gymnasiet var bekant för honom sedan tidigare, då han gått i Helsinge skola som är bredvid gymnasiet och hans äldre syskon gått i samma gymnasium.

- Det bästa med ett litet gymnasium, är att man lär känna alla lärarna och det är lätt att få hjälp om man behöver.

På frågan vad som varit speciellt roligt med studiestarten nämner han lärarna.

-Vissa lärare har varit komiska för att säga det minsta.

Han ser mest av allt fram emot att få börja läsa spanska i gymnasiet.

 

 

Avainsanat

Toinen aste