Päällepuettavaa teknologiaa: Medica-messuterveisiä Saksasta

Blogi Digivaria

Asiasanat

KoulutusOpiskelijat

Sisältö

Varian hyvinvointiteknologian tiimistä Henna, Olli, Jarkko ja Jarno vierailivat Medica-messuilla Saksan Düsseldorfissa 16-18.11.2021 osana Roboboost hanketta. Sanotaan, että matkailu avartaa, tähän on helppo yhtyä. Messumatka alkoi pienellä seikkailulla, kun jatkoyhteytemme juna oli peruttu. Pääsimme kuitenkin käyttämään Saksan junaliikennettä monipuolisesti ja löysimme muutaman vaihdon jälkeen perille Düsseldorfiin.

Messut olivat järjestetty erittäin hyvin, huomioiden koronan aiheuttamat rajoitukset ja toimenpiteet. Saapuminen messuille tapahtui omaan messuhalliin, jossa sinistä mattoa pitkin saavuimme koronapassin tarkastuspisteisiin. Tilaa oli liikkua ja turvavälit pystyttiin huomioimaan.

Messut olivat todella suuret ja mahtavat. Näytteilleasettajia oli satoja ja messuhalleja 16. Hallien välillä kulki oma bussi, joka kertoo siitä, että nähtävää ja koettavaa oli paljon.

Pääsimme tutustumaan sellaisiin teknologisiin laitteisiin, joiden olemassaolosta emme edes tienneet. On tärkeää, että koulutuksen tarjoajina meillä on käsitystä siitä, mitä kaikkea on olemassa ja millaisia robotteja sekä laitteita esimerkiksi tulevaisuuden sairaalassa voisi olla. Lisäksi meidän tulee pysyä kehityksessä mukana, kun mietimme esimerkiksi millaista osaamista tulevaisuuden hyvinvointiteknologia-asentajilla tulee olla. Messuilla pääsimme keskustelemaan laitetarjoajien kanssa ja kuulemaan myös millaisia asioita on kehitteillä. Löysimme myös useita ratkaisuja, joita Suomessa ei vielä ole kenelläkään käytössä.

‍Pääsimme verkostoitumaan uusien henkilöiden ja yritysten kanssa. Huomasimme myös, että käyntikortit olivat messuilla kuuma sana, onneksi meidän Jarnolla oli muutamia käyntikortteja mukana. Ne ovat ainakin Saksassa ehdoton juttu messuilla. Tähän emme olleet osanneet varautua tilanteen vaatimalla tavalla.

Seuraavaksi esittelemme muutamia mielenkiintoisia nostoja:

  • ‍Beurerin tuotteita meillä jo onkin hyvinvointiteknologian opetuksessa käytössä. Beurerin osastolla oli mielenkiintoista nähdä, mitä muita tuotteita heillä on tarjolla. Tiedustelimme myös millaisia laitteita on tulevaisuudessa tulossa.
  • Kylmähoitolaitteita ja -järjestelmiä oli laajasti erilaisia ja useilta eri toimittajilta.
  • Creative Therapy Matti oli mielenkiintoinen uutuus. Tämä tuote pitää sisällään erilaisia pelejä, joita pelataan seisomalla ja koskettamalla mattoa mm. jaloin. Matto reagoi esim. hyppyihin ja painonsiirtoihin. Peliä voi myös pelata esimerkiksi pyörätuolilla tai rollaattorilla liikkuva henkilö. Matti soveltuu kaikenikäisille lapsista ikääntyneisiin ja sitä voidaan käyttää sairaaloissa, hoiva-alan yrityksissä, päiväkodeissa ja kuntoutuksessa. Saataisiinkohan meillekin Variaan tällainen uutuus? (Lyhyt esittelyvideo Matista: https://youtu.be/zOuhXSLAruQ)
  • NurseCare-systeemissä oli rakennettu sairaalaan seurantajärjestelmä, jossa kerätään tietoa ja voidaan kommunikoida asiakkaan kanssa tabletin kautta. Tabletti pitää sisällään pelejä, television, internetin, huoneen kontrollipaneelin sekä hoitajayhteyden ja puhelut. Lisäksi esimerkiksi sänkyyn asennettu järjestelmä antaa hoitajalle tietoa, mikäli asiakas poistuu sängystä. Todella mielenkiintoinen kokonaisuus.
  • D-Wall oli myös erittäin mielenkiintoinen ja uusi tuttavuus, jota voisi kutsua myös digitaalisen peiliksi. Tätä kokonaisuutta voidaan hyödyntää kuntoutuksessa, urheilussa mutta myös esimerkiksi opiskelijoiden työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Me näemme, että tulevaisuuden koulussa meillä tulisi olla myös hyvinvointiteknologisiaratkaisuja, jotka ovat osa koulun arkipäivää esimerkiksi juuri D-Wallin muodossa. D-Wall sisältää paljon erilaista harjoituksia ja ohjelmia, joilla voidaan harjoittaa ryhtiä, tasapainoa, toiminallisia harjoitteita ja voimaharjoittelua. 3D-kameran ja voima-alustan avulla tunnistetaan nivelten liikkeitä, josta saa palautetta. Henna pääsi tätä kokeilemaan myös itse ja oli erittäin mielenkiintoista saada palautetta siitä miten oma tasapaino ja liike sujui esimerkiksi tehdessäni askelkyykkyä.

Paljon ehdittiin nähdä ja kokea. Kotimatkalle saimme ihanan auringonpaisteen. Voimme yhdessä todeta, että olipa huikeat paripäivää Medica-messuilla. Paljon naurua ja uusia ideoita oman työn kehittämiseen. Onnistunut reissu siis kaiken kaikkiaan.

Messuterveisin:

Henna Varonen, Olli Haikarainen, Jarkko Kultamies sekä Jarno Kupiainen Hyvinvointiteknologia-tiimistä

Liittyvät sisällöt

Kaikki kategoriassa Digivaria